Kenelle punkkirokotetta suositellaan?

Kenelle punkkirokote

Rokotetta suositellaan henkilöille, jotka oleskelevat alueilla, joilla puutiaisaivokuumeen esiintymistiheys on merkittävä. Tällaisia alueita Suomessa ovat erityisesti saaristo- ja rannikkoalueet. Rokote suojaa myös matkailijaa, sillä puutiaisaivokuumetta esiintyy paljon Baltian maissa ja Keski-Euroopassa.

Puutiaisaivokuume aiheuttaa hankalimpia oireita ikääntyneillä, kun taas aivan pienillä lapsilla oireet jäävät usein lieviksi. Rokote voidaan antaa lapsille jo 1-vuotiaasta alkaen. Ikääntyneille, riskialueilla oleskeleville suositellaan perussuojan jälkeisen tehosterokotteen ottamista aina kolmen vuoden välein.

TBE-rokotetta ei tule antaa alle vuoden ikäisille lapsille eikä henkilöille, jotka ovat aiemmin saaneet TBE-rokotteesta vakavan allergisen reaktion. Kuumeisen infektion aikana rokotteen ottamista kannattaa siirtää.

Kananmuna-allergia ei ole este rokotteen ottamiselle. TBE-rokotteen annosruiskussa on lateksikumia, mikä tulee huomioida lateksiallergiasta kärsivillä.